Jampan seurakuntakodin kirkkosali. Kansainvälinen messu. |
Jampassa messuja pidetään noin kerran kuukaudessa. Tällä kertaa vuorossa oli kansainvälinen messu, joka näkyikin monin tavoin messun edetessä. Riparipappimme Nonna toimitti messun pääosin suomeksi, mutta myös englanniksi. Toinen pastori, Heli Seppänen, saarnasi. Evankeliumiteksti kuulimme viroksi. Vaikka siitä jotakin ymmärsikin, oli ihan hyvä, että suomennos heijastettiin datatykillä seinälle nähtäväksi. Virsiä ja lauluesityksiä säesti kanttori Heikki "Hessu" Ruokonenm joka messun aikana paljasti meille, että tulee riparikanttoriksemme.
Messun jälkeen muutama seurakuntalainen innosta puhkuen toivotti meille hyvää ja siunattua rippikouluaikaa sekä kehotti kuuntelemaan tarkasti, mitä rippikoulussa puhutaan. Niistä jutuista kuulemma saattaa olla arvaamattomasti apua elämän varrella.
Meitä kutsuttiin myös jäämään hetkeksi pulla- ja keksihöyteisille kirkkokahveille tai -mehuille. Koska messu päättyi hieman arvioitua aikaisemmin, monet ripariryhmästämme myös tarttuivat tähän tarjoukseen.
Jampan seurakuntakoti ja kansainvälinen messun on nyt koettu. Ugh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti